Helsinki-päivänä kaupunki kukkii ja tarjoilee yllätyksiä

Helsingin syntymäpäivää 12. kesäkuuta juhlistetaan luovilla Helsinki-päivän teoilla, jotka näkyvät, kuuluvat ja ilahduttavat ympäri kaupunkia kokoamatta väkijoukkoja yhteen. Helsinki-päivänä kaupunkiin voi tutustua uusin silmin esimerkiksi lintubongauksen, elokuvahistorian ja kukkayllätysten parissa.

Helsinki-päivänä toteutetaan kymmenen erilaisten toimijoiden ehdottamaa Helsinki-päivän tekoa, joiden joukosta kaupunkilaiset ovat päässeet äänestämään suosikkejaan. Teot liittyvät muun muassa taiteeseen, lähiluontoon ja kaupungin historiaan, ja osallistumaan pääsevät niin viherpeukalot, elokuvan ja muotoilun ystävät kuin lapsetkin. Kaikki Helsinki-päivän teot ovat koronaturvallisia, saavutettavia sekä kaupunkilaisille maksuttomasti koettavissa. 

”Helsinki-päivää on vietetty vuodesta 1959 lähtien, joten aikojen saatossa on syntynyt jo monia perinteikkäitä tapoja juhlistaa rakkaan pääkaupunkimme syntymäpäivää. Koska elämme vielä osittaista poikkeusaikaa, toteutuu osa näistä perinteistä kuten ennenkin ja osa hieman eri tavoin. Tänä vuonna syntyy myös aivan uusia perinteitä. Yhteistä kaikkiin menneisiin Helsinki-päiviin on kuitenkin se, että hienoa kaupunkiamme juhlistetaan hauskasti, kekseliäästi ja ilolla”, sanoo pormestari Jan Vapaavuori.

Helsinki-päivänä kaupunki puetaan kukkiin, kun värikkäät kukkakujat kutsuvat kuljeskelemaan. Lisäksi kaupunkilaisia kannustetaan viljelemään 100 000 auringonkukkaa pörriäisten ja lintujen iloksi. Lähiluontoon houkuttelevat myös musiikkia ja lintubongausta yhdistelevä Soiva linturetki sekä kuljetukset Vasikkasaareen.

Päivän aikana pääsee myös pomppimaan kaupunginosasta toiseen Helsinki Hopping -ulkolautapelin avulla, kulkemaan Helsingin historiallisten korttelikinojen jäljillä sekä katsomaan kaupunkia uusin silmin Helsingin muodot -kaupunkisuunnistuksen kautta. Lapset pääsevät näyttämään taitonsa osallistavassa taidetempauksessa, joka herättää henkiin somessa jaetut Helsinki-aiheiset piirrokset. Eri taustoista tulevien katuvalokuvaajien kaupunkitilaan ripustettavasta näyttelystä puolestaan muodostuu visuaalinen rakkauskirje Helsingille.

Päivään kuuluvat myös Helsinki-päivän perinteet, kun pormestari Jan Vapaavuorija apulaispormestarit Anni Sinnemäki, Pia Pakarinen, Nasima Razmyar ja Sanna Vesikansajakavat kultaiset Helsinki-mitalit kymmenelle ansioituneelle helsinkiläiselle. Tilaisuudessa jaetaan myös vuoden tiede-, urheilu- ja kulttuuripalkinnot sekä tunnustukset vuoden helsinkiläisille taiteilijoille ja tutkimusapurahan saajille. Helsinki-päivänä muistetaan myös Helsinki-päivän vauvaa ja nimetään Stadin Kundi ja Friidu. Lisäksi leivotaan Helsinki-päivän raparperipiirakkaa, jota tarjoillaan asiakkaille kaupungin palvelu- ja hoivakodeissa ja koronatilanteen salliessa yleisölle Espan puistossa.


Kuva: Lauri Rotko