Miksi Tuomaan Markkinat järjestetään Kauppatorilla?

Tuomaan Markkinat järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisesti Kauppatorilla. Senaatintorilla on käynnissä valaisinremontti, jonka on arvioitu kestävän alkuvuoteen 2022. 

Kauppatori valikoitui väliaikaiseksi tapahtumapaikaksi perusteellisen kartoituksen jälkeen muun muassa keskeisen sijaintinsa ja kokonsa vuoksi. Esimerkiksi Espan puiston, Kasarmitorin, Rautatientorin, Kansalaistorin tai Narinkkatorin ei arvioitu palvelevan parhaalla tavalla Tuomaan Markkinoiden suuria kävijämääriä ja myyjien tarpeita. 

Päätöksen Kauppatorin vuokraamisesta tilapäisesti Tuomaan Markkinoiden käyttöön teki Kauppatorin aluetta hallinnoiva Tukkutori, ja se on vahvistettu myös Kaupunkiympäristölautakunnassa. 

Joulutorin alue sijoittuu Kauppatorilla Etelärannan puoleiseen päähän sekä Kukkatorille Mantan patsaan ympärille. Mantan patsaan alue otettiin markkinoiden käyttöön, jotta varsinaiselle Kauppatorille sijoitettavia myyntikojuja olisi vähemmän ja torin vakituiset kauppiaat joutuisivat siirtymään lyhyemmän matkan.

Tuomaan Markkinoiden siirtyminen Kauppatorille ja torin ympärivuotisten myyjien toiminta ovat herättänyt ymmärrettävästi kysymyksiä ja keskustelua. Tuomaan Markkinat on suunniteltu niin, että myös Kauppatorin vakiomyyjät voivat  jatkaa normaalia toimintansa omien aukioloaikojensa mukaan. 

Kauppatorin ympärivuotiset myyjät on sijoitettu Presidentinlinnan puolelle toria muutaman kymmenen metrin päähän totutuista myyntipaikoistaan. Kauppatorin myyjien tilapäiselle alueelle on järjestetty sähköt ja valaisu, ja heidän myyntipisteilleen opastetaan kävijöitä markkina-alueelta.

Odotamme Tuomaan Markkinoille jälleen yli 300 000 kävijää nauttimaan markkinoiden lisäksi Kauppatorin, Torikortteleiden ja Vanhan Kauppahallin palveluista ja antimista. 

Kuva: Kim Öhman