Helsinki-päivänä illallistetaan yhdessä ja nautitaan kaupunginosakeikoista ympäri Helsinkiä

Helsinki-päivän juhlinta levittäytyy tänä vuonna koko viikonlopulle 11.–12. kesäkuuta. Lauantaina katetaan Illallinen taivaan alle, ja sunnuntaina kulttuurikeskusten pihat täyttyvät kaupunginosakeikoista. Espan lavan valtaa monimuotoinen kattaus outsider-taidetta. Lisäksi nautitaan aamukahveista kaupungintalolla ja jaetaan mitaleja, palkintoja ja tunnustuksia. 

Helsingin syntymäpäivän kunniaksi on luvassa yli sata maksutonta tapahtumaa ympäri kaupungin, konserteista lasten taidetyöpajoihin ja saaristoretkistä kaupunkiviljelyyn. Helsinki-päivän ohjelma syntyy avoimen tapahtumahaun kautta yhdessä kaupunkilaisten ja erilaisten kaupunkitoimijoiden kanssa.

Lauantaina 11. kesäkuuta Illallinen taivaan alla kutsuu kaupunkilaiset kokoontumaan yhteisen ruokapöydän ääreen kesäisen Helsingin kaduille. Ensimmäistä kertaa Helsinki-päivänä vuonna 2013 järjestetty ja hetkessä loppuunvarattu Illallinen taivaan alla täyttää illaksi liikenteeltä suljetun Pohjois-Esplanadin. 

Sunnuntaina 12. kesäkuuta Kuule Helsinki! -kaupunginosakeikat valtaavat naapurustot kantakaupungista itään ja pohjoiseen. Luvassa on musiikkia jazzista rockiin ja räppiin sekä koko perheen ohjelmaa Annantalon, Kustaankartanon seniorikeskuksen, Malmitalon, Maunula-talon, Stoan ja Vuotalon pihoilla sekä Kontulan ostarifestareilla. Malmitalolla esiintyy Malmilla kasvanut Mikael Gabriel ja Vuotalolla eri puolilla Itä-Helsinkiä asuneet Seksikäs-Suklaa ja Dosdela.

Espan lavan puolestaan ottaa sunnuntaina haltuun monimuotoinen joukko kulttuurin ja outsider-taiteen tekijöitä. Muun muassa elokuista Outsider Art Festivalia järjestävän Pertin Valinnan kuratoiman OAF Stagen ohjelmaan kuuluu inklusiivinen kattaus musiikkia ja performanssia. Päivän kruunaa brittiläinen Drag Syndrome -kollektiivi.

Kaupungintalolla nautitaan aamukahvit ja jaetaan joukko tunnustuksia

Viikonloppuun kuuluvat myös Helsinki-päivän perinteet. Sunnuntaipäivän käynnistävät pormestari Juhana Vartiaisen isännöimät kaupungintalon aamukahvit, joilla nautitaan raparperipiirakkaa ja kuullaan Helsinki-aiheisia runoja Harri Hertellin lausumana. 

“Helsinki-päivä on ehdottomasti yksi vuoden kohokohdista. Tänä vuonna päivä tuntuu erityisen hyvältä, sillä kahden koronavuoden jälkeen pääsemme juhlimaan kaupunkimme syntymäpäivää ilman pandemian aiheuttamia erityisjärjestelyitä. Kutsu juhlimaan on yhteinen ja toivon, että jokainen löytää kivan tavan juhlistaa yhteistä kotikaupunkiamme”, pormestari Vartiainen sanoo.

Juhana Vartiainen ja apulaispormestarit Anni Sinnemäki, Paavo Arhinmäki, Nasima Razmyar ja Daniel Sazonov jakavat kultaiset Helsinki-mitalit kymmenelle ansioituneelle kansalaiselle. Lisäksi jaetaan vuoden tiede-, urheilu- ja kulttuuripalkinnot sekä tunnustukset vuoden helsinkiläisille taiteilijoille ja tutkimusapurahan saajille. Helsinki-päivänä muistetaan myös Helsinki-päivän vauvaa ja nimetään Stadin Kundi ja Friidu. 

Helsinki-päivän koko ohjelma on tutustuttavissa verkossa: helsinkipaiva.fi/ohjelma.

Kuva: Lauri Rotko