Juhlaviikkojen ikoninen tapahtumapaikka Huvila jää tauolle

Helsingin juhlaviikkojen kevyen musiikin esityspaikkana toimivaa Huvilaa ei voida pystyttää Tokoinrannan puistoalueelle remontin vuoksi vuosina 2027–2028. Juhlaviikot pitää kuitenkin kevyen musiikin osana ohjelmistoaan myös tulevina vuosina, vaikka konsertteja ei pystytäkään järjestämään Huvilassa.

Helsingin juhlaviikkojen rakastettu konserttipaikka Huvila jää tauolle, kun Tokoinrannan puistoalueen perusparannus toteutetaan vuosina 2027–2028. Huvila on toiminut jo yli 30 vuoden ajan Juhlaviikkojen omana esityspaikkana pop- ja rockmusiikille sekä monipuolisesti ympäri maailmaa lähtöisin olevalle musiikkikulttuurille. Huvilasta on muodostunut kaupunkilaisille myös kesän viimeisiä festivaaleja ja pimeneviä iltoja symboloiva maamerkki.

Kesä 2026 tarjoaa vielä mahdollisuuden kokea Huvilan idyllinen tunnelma ennen taukoa. Vaikka Huvila hiljenee remontin ajaksi, Juhlaviikot jatkaa eri puolilta maailmaa tuotavan musiikkikulttuurin esittämisen sekä pop- ja rock-ohjelmiston kehittämistä ja niiden yleisöjen palvelemista myös tulevina vuosina. Suunnitelmat etenevät, ja tarkemmista toteutuksista kerrotaan festivaalin tulevien vuosien ohjelmiston rakentumisen myötä.

”Puistoremontista johtuva, meistä riippumaton Huvilan tauko on olosuhde, jonka hoidamme mahdollisimman huolellisesti ja vastuullisesti. Juhlaviikkojen historiassa esityspaikat ja -muodot ovat vaihdelleet, ja nyt tämä pakkotauko tuo mukanaan ratkaistavia kysymyksiä – kuten väistötilanteet aina. Haluamme turvata ohjelmistossa Huvilan kattamia musiikin muotoja ja pyrimme näkemään remontin tuomat kaksi vaellusvuotta myös positiivisena haasteena, jossa taiteellinen inspiroivuus ja huipputaso ovat edelleen keskiössä”, Helsingin juhlaviikkojen taiteellinen johtaja Johanna Freundlich kertoo.

Helsingin juhlaviikkojen tämän vuoden ohjelma julkaistaan kokonaisuudessaan viikon päästä keskiviikkona 25. maaliskuuta. Ohjelmasta on jo julkaistu Musiikkitalossa kuultavat Rufus Wainwrightin vaikuttava klassisen musiikin suurteos Dream Requiem ja Tšekin filharmonisen orkesterin konsertti, Tanssin talossa koettava Cloud Gate Dance Theatre of Taiwanin visuaalinen 13 Tongues sekä Rufus Wainwrightin soolokonsertti ja Rajaton & Club For Five – lauluyhtyeiden kaksi konserttia Huvilassa.

Kuva: Jussi Hellsten