Pormestarin itsenäisyysjuhla
Helsingin kaupunki on järjestänyt Finlandia-talossa itsenäisyysjuhlat helsinkiläisille neljäsluokkalaisille vuodesta 1997 lähtien. Koko 10-vuotiaiden ikäryhmän yhteen kokoavaa juhlaa isännöi Helsingin pormestari, aiemmin kaupunginjohtaja. Juhlat on perinteisesti järjestetty saman päivän aikana porrastetusti useammassa eri tilaisuudessa, joihin on osallistunut yhteensä noin 6 000 juhlijaa.
Seuraavat juhlat järjestetään 3.12.2024 Messukeskuksessa.
Pormestarin itsenäisyysjuhlan järjestää Helsingin kaupunki, ja sen tuotannosta vastaa Helsingin tapahtumasäätiö.
Kysymyksiä ja vastauksia
Miten juhliin tulee pukeutua ja valmistautua?
Yhteisiä tansseja harjoitellaan syksyn mittaan kouluissa, ja kouluissa käydään läpi myös juhliin saapuminen ja muut yleiset käytännöt. Tilaisuuteen voi pukeutua siististi tai juhlavasti oman tyylinsä, makunsa ja mahdollisuuksiensa mukaan. Asun voi myös lainata tai hankkia muuten kierrätettynä.
Mistä ja milloin saan oman lapseni juhlaa koskevat tarkemmat ohjeet?
Kutsukirjeet ja tarkemmat ohjeet lähetetään kouluihin elokuussa 2024. Koulut ohjeistavat huoltajia tarkemmin tapahtumasta.
Pääsevätkö huoltajat tai muut ulkopuoliset seuraamaan juhlia?
Suuren osallistujamäärän vuoksi huoltajia ei voida kutsua mukaan seuraamaan juhlia. Myöskään muita ulkopuolisia ei kutsuta paikalle. Juhlaa voi seurata verkossa Helsinki-kanavalta (helsinkikanava.fi).
Miten erityisryhmät on huomioitu juhlassa?
Erityislasten ryhmät pääsevät tervehtimään pormestaria ennen muita ryhmiä. Niille varataan oma sisäänkäynti ja tervehtimisjonotus pyritään tekemään näille ryhmille mahdollisimman lyhyeksi. Tapahtumatila pyritään jättämään väljäksi ja sinne varataan paikkoja, joissa voi rauhoittua ja jonne voi sopia tapaamispaikan opettajan, muun aikuisen tai tutun oppilaan kanssa. Juhlatilassa on runsaasti oppaita, jotka tarvittaessa auttavat liikkumisessa ja ohjaavat oppilaita.