Vastuulliset menettelytavat

Helsingin tapahtumasäätiö sitoutuu noudattamaan vastuullisia menettelytapoja kaikessa toiminnassaan aina tapahtumatuottamisen käytännöistä ohjelmasisältöihin ja tapahtumaviestintään.

Tiedostamme, että toisinaan muutos vie aikansa, mutta arvioimme ja kehitämme jatkuvasti toimintatapojamme.

Vastuullisia tapahtumia yhdessä

Otamme ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden laajasti huomioon toiminnassamme. Pyrimme aktiivisesti pienentämään tapahtumiemme ympäristö- ja ilmastovaikutuksia, ja olemme sitoutuneet yhdenvertaisten ja kaikille turvallisten tapahtumien tekemiseen. 

Olemme reilu yhteistyökumppani ja työnantaja, ja edellytämme myös muita toimimaan vastuullisesti kanssamme. Siksi sitoutamme työryhmämme, esiintyjämme, alihankkijamme sekä yhteistyökumppanimme noudattamaan vastuullisia periaatteita – myös sopimustasolla.

Ympäristö ja ilmasto

Pyrimme aktiivisesti pienentämään tapahtumiemme ympäristö- ja ilmastokuormaa läpi koko tuotantoprosessin. 

Helsingin tapahtumasäätiölle on myönnetty Ekokompassi-ympäristösertifikaatti, ja ympäristöjärjestelmän avulla kehitämme ekologista kestävyyttämme pitkäjänteisesti eteenpäin. Lisäksi osana kaupunkikonsernia olemme osaltamme sitoutuneet Hiilineutraali Helsinki 2030 -päästövähennysohjelman tavoitteisiin, ja olemme sen myötä aloittaneet laskemaan tapahtumiemme hiilijalanjälkeä vuonna 2023.

Ympäristö- ja ilmastotavoitteisiin pääseminen ja tuloksista raportoiminen ei onnistu ilman tuotannon kaikkien osapuolten osallistumista. Kaikki yhteistyökumppanimme, myyjämme sekä esiintyjämme sitoutuvat pyydettäessä toimittamaan hiilijalanjäljen laskentaan tarvittavat tiedot tapahtuman jälkeen. Tällä hetkellä raportointivelvollisuus koskee Lux Helsinkiä, Helsingin juhlaviikkojen Huvilaa, Stadin Silakkamarkkinoita ja Tuomaan Markkinoita.

Tapahtumiemme yleisiä ympäristötoimenpiteitä ovat esimerkiksi:

  • Me itse tilaamme tapahtumiimme vain EKOenergia-sertifioitua tuulisähköä tai muuten 100 % uusiutuvaa verkkosähköä. 
  • Mikäli tapahtumassa joudutaan käyttämään generaattoreita, niissä tulee käyttää uusiutuvaa dieseliä.
  • Tapahtuman toteutuksessa tulee hyödyntää mahdollisimman energiatehokkaita laitteita ja toteutustapoja.
  • Seuraamme tapahtumiemme jätemääriä ja huolehdimme tapahtumiemme jätteet asianmukaisesti keräykseen. Tapahtuma-alueilla ja pystytyksen sekä purkamisen aikana tulee alueilla toimivien lajitella omat jätteensä oikeaan lajitteluastiaan.
  • Minimoimme omat hankintamme ja pyrimme uusiokäyttämään kaiken, minkä voimme. Pyrimme löytämään myös alihankkijoille ja muille toimijoille mahdollisuuden jakaa yhteisiä laitteita ja koneita.
    Hankimme vastuullisesti niin materiaalit kuin palvelut.
  • Logistiikka tulee suunnitella niin, että turhia ajoja vältetään. 
  • Tarjoamme omalle sekä tapahtumahenkilökunnalle vain kasvis- tai kalaruokaa.
  • Tapahtuman jälkeen yhteistyökumppaneiden tulee toimittaa pyydettäessä tarvittavat tiedot hiilijalanjäljenlaskentaa varten. Kyseisistä tiedoista tulee ohjeistus etukäteen.

Turvallisuus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus

Olemme sitoutuneet kaikille turvallisten tapahtumien toteuttamiseen sekä noudattamaan toimintaperiaatteita, jotka pyrkivät edistämään tasa-arvon, monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden toteutumista tapahtumakentällä. Tapahtumiemme tulee olla turvallinen paikka tulla töihin ja vapaalle. Työmme tueksi laadimme tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman osaksi henkilöstösuunnitelmaa vuoden 2024 aikana.

Tapahtumapaikat ovat esteettömiä ja saavutettavia julkisilla kulkuvälineillä. Lisätietoja esteettömyydestä ja saavutettavuudesta löytyy tapahtumien omilta sivuilta. 

Syrjintä ja häirintä

Helsingin tapahtumasäätiön tapahtumissa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita ja tapahtumamme ovat syrjinnästä ja häirinnästä vapaata aluetta. Turvallisen tilan periaatteet koskevat niin työntekijöitä, alihankkijoita, kumppaneita, esiintyjiä ja yleisöä.

Jokainen on tervetullut tapahtumiimme omana itsenään emmekä hyväksy minkäänlaista syrjintää, häirintää tai epäasiallista käytöstä. Mikäli havaitset tapahtumissamme jotain edellä mainituista, ilmoitathan siitä välittömästi Helsingin tapahtumasäätiölle joko

sähköpostitse: yhdenvertaisuus@eventshelsinki.fi tai
anonyymisti lomakkeella: https://gest.fi/customers/cdekab/6402?lang=fi

Sähköpostia lukee toimitusjohtaja Stuba Nikula ja lomakkeita hallintopäällikkö Piia Lääveri.

Turvallisemman tilan periaatteita ovat:
– Kunnioita jokaisen henkilökohtaista tilaa ja itsemääräämisoikeutta.
– Älä tee oletuksia muista esimerkiksi ulkonäköön perustuen tai halvenna, syrji tai pilkkaa ketään puheillasi, käytökselläsi tai teoillasi.
– Anna kaikille puheenvuoro ja mahdollisuus osallistua keskusteluun. Kuuntele ja opi toisten näkökulmista.
– Puutu mahdollisuuksien mukaan tilanteeseen, jos todistat epäasiallista käytöstä. Anna ja ota vastaan palautetta rakentavasti.
– Pyydä anteeksi, jos olet tahallisesti tai tahattomasti loukannut jotakuta.


Reilu yhteistyökumppani ja työnantaja

Toimimme reilusti yhteistyökumppaniemme kanssa ja edellytämme, että niin kumppanimme ja alihankkijamme, kuin taiteilijamme ja esiintyjämmekin sitoutuvat toimintamme arvoihin.

Yhteistyökumppaneiden tulee hoitaa lakisääteiset, omia työntekijöitään koskevat velvoitteet.