Helsingin juhlaviikot

Syksy polkaistaan käyntiin juhlien

Helsingin juhlaviikot on Pohjoismaiden suurin monitaidefestivaali – se tarkoittaa, että tarjonnassa on monen eri taidelajin esityksiä kuten tanssia, musiikkia ja teatteria. Kivaa! Vuoden 2026 Juhlaviikot käynnistyvät tiistaina 18.8. ja jatkuvat sunnuntaihin 31.8. asti. Taiteiden yötä vietetään torstaina 20.8


Juhlaviikot kutsuvat mukaan juhlimaan esityksiä ja elämyksiä

Kulttuuri kasvattaa! -tehtäväpaketti tarjoaa innostavan ja helposti lähestyttävän tavan aloittaa uusi syyskausi Juhlaviikkojen tunnelmissa – taiteilun ja tapahtumien parissa. Tehtävät johdattavat lapset mielikuvituksen maailmaan liikkeen, musiikin, taiteilun ja festarihumun kautta. Ne rohkaisevat ilmaisemaan itseään, havainnoimaan ympäristöä ja kokemaan omalla tavalla – iloiten, ihmetellen ja yhdessä tehden. 

Tehtävien avulla voidaan vaikkapa hypätä toiminnallisen jazz-junan kyytiin, järjestää oma eläinkulkue tai piiloutua taideteokseen. Tehtävät voi toteuttaa yksittäin arjen lomassa tai rakentaa niistä suurempia kokonaisuuksia, kuten koko talon yhteiset Juhlaviikot. Myös huoltajat voidaan kutsua mukaan osallistumaan ja juhlimaan.

Tutki!- ja Toteuta! -osiot tarjoavat runsaasti ideoita, joiden avulla voitte tuoda Juhlaviikkojen sisältöjä osaksi arkea koko festivaalin ajan. Samalla luodaan lasten kanssa perustaa elinikäiselle oppimiselle taiteen ja kulttuurin parissa.

Juhlaviikoilla on tarjolla myös maksuttomia, varhaiskasvatusikäisille soveltuvia tapahtumia eri puolilla kaupunkia, löydätte ne Tervetuloa! -osiosta.

Tervetuloa mukaan juhlimaan, kokemaan ja kasvattamaan taiteilun keinoin!

Kuva: Enzographe