Taiteiden yön juhlapäivä!

Suositeltu ajankohta tehtävän toteuttamiseksi: Taiteiden yön päivänä to 15.8.2024
Sijainti: Sisällä tai ulkona
Kesto: Sovellettavissa oman aikataulun mukaan

Taiteiden yö juhlii 35-vuotista taivaltaan ja käynnistää Helsingin juhlaviikot torstaina 15. elokuuta! Taiteiden yö on koko kaupungin rakastama kulttuurikarnevaali. Jo 35 vuoden ajan elokuinen tapahtuma on koonnut yhteen satoja taidetapahtumia – runoutta ja musiikkia, elokuvaa ja esitystaidetta. Pienet ja suuuret taidekokonaisuudet valtaavat kokonaisia kortteleita. Jokainen on kutsuttu paitsi kokemaan taidetta myös ehdottamaan ja tuottamaan sitä: ohjelma rakennetaan yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Lue täältä lisää Taiteiden yön historiasta.

Taiteiden yötä voi varhaiskasvatus- ja esiopetusikäisten kanssa juhlistaa muun muassa vierailemalla jossakin näistä kaupunkitapahtumista tai järjestämällä oman Taiteiden yön juhlapäivän!

Helsingin juhlaviikot avaavaa Taiteiden yötä vietetään torstaina 15.8.2024.

Oma Taiteiden yön juhlapäivä!

Taiteiden yönä koko kaupunki täyttyy taiteesta. Kaupungilla on törmätty esimerkiksi jättimäisiin kukkiin ja henkiin heränneisiin jättiläisiin. Lapsille on ollut monenlaista ohjelmaa, kuten katutaidetarratyöpajoja, sanasuunnistusta, loruja ja tarinota, tanssia, sirkusta ja jättisaippuakuplia!

Varhaiskasvatuksessakin vietetään Taiteiden yön aikaan monenmoisia taiteellisia juhlapäiviä, alla inspiraatiota ja esimerkkejä oman viime vuodelta Taiteiden yön juhlapäivän viettoon!

Haluatteko omat esimerkkinne jakoon? Kun julkaisette juhlahumuisia kuvia omiin sosiaalisen median kanaviinne, lisäättehän tunnisteet #kulttuurikasvattaa #juhlaviikot #taiteidenyö. Jaamme julkaisuja myös Juhlaviikkojen ja Taiteiden yön someissa, ja nostamme haukkaiden esimerkkejä mahdollisuuksien mukaan myös Kulttuuri kasvattaa! -sivustolle. Kuvia ja tekstejä voi laittaa meille myös osoitteeseen kulttuurikasvattaa@eventshelsinki.fi.


Helsinkiläisen Päiväkoti Flooran Voikukat taiteilivat Taiteiden yön kunniaksi esimerkiksi vesiväreillä ulkona! Katso julkaisu.


Ebeneser-päiväkodin lapset pääsivät rakentamaan Lastentarhamuseon pihalle Taiteiden yön kunniaksi monenmonista hauskaa erilaisista kankaista ja huiveista. Katso julkaisu.


Vantaalalla Keihäspuiston päiväkodilla vietettiin Taiteiden päivää. Juhlapäivä sisälsi muun muassa musiikkia, tanssia, saippuakuplia, hiekkataidetta, pujottelutaidetta ja kuvien tekemistä luonnon materiaaleista. Katso julkaisu.


Helsingin Jakomäessä sijaistevan varhaiskasvatusyksikkö Kankarepuiston Taiteiden aamu sisälsi muun muassa eläinjoogaa, lorutelttaa, maataiteen luomista, saippuakuplia ja kuvataiteilua
. Katso julkaisu.


Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lauttasaaren paikallisyhdistys järjesti Larun lasten Taiteiden yö -tapahtuman Leikkipuisto Lahnalahdessa, jossa muun muassa askarreltiin naamiotyöpajassa omat juhlanaamiot. Tapahtumaan sai halutessaan tulla naamiaisasussa. Katso julkaisu.

Muista dokumentoida! Taiteiden yön juhlapäivän humusta saa kivoja muistoja ryhmäportfolioon!

Sujauta someen! Kuvia ja videoita kannattaa julkaista myös sosiaalisen median kanavissanne tunnisteilla #kulttuurikasvattaa #juhlaviikot #taiteidenyö.
Mukaan voi lisätä myös vaikkapa: #ajattelujaoppiminen #itsestähuolehtiminenjaarjentaidot #kulttuurinenosaaminenvuorovaikutusjailmaisu #ilmaisunmonetmuodot #minäjameidänyhteisömme #tutkinjatoiminympäristössäni #kasvanjakehityn #oppimisenilo #yhdessätekeminen #varhaiskasvatus #vaka #esiopetus #eskari #helsinkioppii #helsinki

Vasu- ja eops-vastaavuudet – laaja-alaiset tavoitteet:
* Ajattelu ja oppiminen
* Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
* Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja itseilmaisu

Vasu- ja eops-vastaavuudet – oppimisen alueet:
* Ilmaisun monet muodot
* Minä ja meidän yhteisömme
* Tutkin ja toimin ympäristössäni
* Kasvan ja kehityn

Pikapalaute Oma Taiteiden päivä! -tehtävästä

Mitä mieltä olitte tehtävästä?


Sivun kansikuva: Saara Autere
Pienet kuvat: Ebeneser-säätiön Lastentarhamuseo, Keihäspuiston päiväkoti, varhaiskasvatusyksikkö Kankarepuisto, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lauttasaaren paikallisyhdistys.