Toukasta perhoseksi

Suositeltu ajankohta tehtävän toteuttamiseksi: Koska vain Juhlaviikkojen aikaan (14.8. – 31.8.)
Sijainti: Sisätilassa tai ulkona, jos ulos saatavilla musiikin kuuntelu
Kesto: Sovellettavissa oman aikataulun mukaan
Ohje opettajalle ennen tehtävää: 
Videon näyttäminen on osa tehtävää, mutta jos se on hankalaa, voidaan tehtävä tehdä myöskin ilman videopätkää. Videon katseluun tarvittavan laitteen lisäksi tarvitaan kaiutin musiikin kuuntelua varten, värikyniä tai maalaustarvikkeita sekä paperia.

Tavoite: Rohkaistaan lapsia ilmaisemaan itseään kehon, äänen ja liikkeen keinoin sekä syvennytään muodonmuutoksen teemaan. Tutustutaan Frédéric Chopinin taidokkaaseen ja helposti lähestyttävään musiikkiin, ja tuetaan luovaa ajattelua sekä yhteisöllisyyttä leikin ja taiteilun avulla.


Juhlaviikot tuo Kansallisoopperan Alminsaliin ihastuttavan, alle kouluikäisille suunnatun esityksen “RRRRR. Story of a Caterpillar”. Se on sanaton esitys, joka yhdistää tanssia, elävää musiikkia ja visuaalista teatteria. Espanjalainen ryhmä Princep Totilau loihtii katsojan silmien eteen muutoksen tarinan, kun pienen pienestä toukasta syntyy esityksen aikana näyttävä perhonen. Esityksen tärkeänä osana on rakastetun säveltäjän Frédérick Chopinin (1810-1849) pianomusiikki, jota pianisti Francesc Mora esittää lavalla osana esitystä. Ohjaaja Marc Hervàs on loihtinut näyttämölle perhosenkeveän ja toukantouhukkaan kokonaisuuden, jossa näyttelijä-tanssija Beatriz Macías todentaa vaikuttavat muodonmuutoksen. Lopussa pienet katsojat pääsevät myös itse lavalle tanssahtelemaan.

1. Virittäytyminen

Katsotaan muutaman minuutin pituinen video esityksestä “RRRRR. Story of a Caterpillar”
>> Video löytyy täältä

Keskustellaan lyhyesti videosta:

  • Mitä näit videolla?
  • Mitä toukalle tapahtui?
  • Millaisia ääniä kuulit?
  • Mitä tunteita tunsit videota katsoessasi?
  • Mitä sinulle tulee mieleen muodonmuutoksesta?

2. Taiteillaan: toukasta perhoseksi

Syvennytään muodonmuutoksen teemaan taiteilun keinoin. Kuunnelkaa seuraavia Chopinin kappaleita, niitä löytyy esimerkiksi Youtubesta tai Spotifystä:

  • Waltz No. 4 in F, Op. 34 No. 3
  • Berceuse in D-flat Major, Op. 57
  • Nocturne No. 2 in E-flat, Op. 9 No. 2
  • Mazurka No. 23 in D, Op. 33 No. 2
  • Prelude Op. 28 No. 3 in G Major
  • Prelude Op. 28 No. 15 in D-flat Major “Raindrop”
  • 3 Valses, Op. 64: No. 1 Molto Vivace in D Major “Minute Waltz”
  • Nocturne No. 9 in B, Op. 32 No. 1
  • Prelude Op. 28 No. 10 in C-sharp minor
  • Etude Op. 10 No. 8 in F Major “Sunshine”

Samalla kun kuuntelette, piirtäkää tai maalatkaa neljän kuvan sarja: Muna > Toukka > Kotelo / Perhonen. Jokainen voi piirtää oman sarjansa tai vain yhden kuvan sarjasta. Miltä perhonen näyttää toukkana? Entä munana tai kotelona? Minkä värinen perhonen kotelosta lopulta kuoriutuu? Lisätietoa perhosen muodonvaihdoksesta ja Bob Moulin kuvat monarkkiperhosen muodonmuutoksesta suomeksi löytyy tältä sivustolta.

Voitte myös miettiä muodonmuutosta muissakin asioissa. Kirjoittakaa ja piirtäkää lapuille niin monta muotoa muuttavaa asiaa, kuin keksitte (esimerkiksi jäätelötötterö ja sulanut jäätelö).

    3. Toukkatanssit

    Chopinin kuuluisa “Minuuttivalssi” oli oikeasti nimetty sanan “pieni” mukaan, mutta ihmiset alkoivat tulkita myöhemmin, että siinä oli tarkoitettu sanaa “minuutti”, eli että valssi pitäisi soittaa tasan minuutissa. Tutkikaa, minkälaisen toukkatanssin lapset saavat aikaan minuutissa – startatkaa liike, ja kun minuutti on kulunut, pysähtykää. Mitä toukat jäivät tekemään? Ryömivätkö ne lattialla vai ehtikö joku jo kuoriutua perhoseksi saakka? Toukat voivat myös pitää rrrrrr-ääntä!

    Lopuksi

    Jutelkaa lopuksi, mikä oli hauskinta! Mitä uutta opitte? Päättäkää tehtävä yhteisellä “rrrrrrr-aaltoliikkeellä” – kaikki tekevät ääntä ja liikettä yhtä aikaa.

    Muista dokumentoida! Tunnelmia ja lasten ajatuksia kannattaa dokumentoida myös ryhmäportfolioonne!

    Sujauta someen! Jakakaa tunnelmapaloja myös sosiaalisen median kanaviinne tunnisteilla #kulttuurikasvattaa #. Mukaan voi lisätä myös vaikkapa: #ajattelujaoppiminen #kulttuurinenosaaminenvuorovaikutusjailmaisu #itsestähuolehtiminenjaarjentaidot #monilukutaito #digitaalinenosaaminen #osallistuminenjavaikuttaminen #kieltenrikasmaailma #ilmaisunmonetmuodot #minäjameidänyhteisömme #tutkinjatoiminympäristössäni #kasvanjakehityn #oppimisenilo #yhdessätekeminen #varhaiskasvatus #vaka #esiopetus #eskari #helsinkioppii #helsinki

    Vasu- ja eops-vastaavuudet – laaja-alaiset tavoitteet:
    * Ajattelu ja oppiminen
    * Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja itseilmaisu
    * Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
    * Monilukutaito
    * Digitaalinen osaaminen
    * Osallistuminen ja vaikuttaminen

    Vasu- ja eops-vastaavuudet – oppimisen alueet:
    * Kielten rikas maailma
    * Ilmaisun monet muodot
    * Minä ja meidän yhteisömme
    * Tutkin ja toimin ympäristössäni
    * Kasvan ja kehityn

    Kuva: Dani Querol