Ruokahetki taivaan alla
Suositeltu ajankohta tehtävän toteuttamiseksi: 12.6., valmistelut tätä ennen
Sijainti: Piha tai lähiluonto
Kesto: Ruokailun ajan sekä valmisteluaika
Ohje opettajalle ennen tehtävää: Sopikaa ulkosalla vietettävästä päivällisestä hyvissä ajoin keittiöhenkilökunnan kanssa
Tavoite: Lapset pääsevät osallistumaan hauskan yhteisen ruokailuhetken toteuttamiseen ulos pihalle. Järjestelyihin osallistuessaan yhdessätoimimisen taidot harjaantuvat. Pienet kompastelut tai lasien kaatumiset eivät haittaa, yhdessä kannustetaan ja autetaan toisia. Lopuksi päästään viettämään yhteisöllistä ruokailuhetkeä ulkona ja toteuttamaan sekä kokemaan Helsinki-päivän perinteitä omassa kasvuympäristössä.
Helsinki-päivän perinteisiin kuuluu illallistaa taivaan alla. Tällöin keskelle Helsinkiä Pohjoisesplanadille katetaan koko pitkän kadun mittainen pöytä, jonka äärelle mahtuu yli tuhat ihmistä ruokailemaan! Kuinkahan monta kokkia keittiöön tarvitaan?
Nauru raikaa ja herkulliset ruoat maistuvat kesäillassa – satoi tai paistoi! Tiesittekös, että jopa ulkomailla saakka ihastellaan tätä oivallista tapaa juhlistaa kotikaupunkimme syntymäpäivää, tutut ja tuntemattomat saman pöydän ääressä yhdessä ruokaillen.
Helsinki-päivänä ruoka syödään taivaan alla!
Ohjeet:
- Pöydät ja tuolit, ruokailuvälineet, juomalasit ja kannut kannetaan yhdessä pihalle. Mikäli ruoka-astioiden tuominen ulos on hankalaa, voi jokainen kantaa annoksensa pöytään itse omalla lautasellaan
- Aikuiset ja isommat auttavat painavien ja särkyvien kanssa, mutta jokaiselle löytyy varmasti jotakin, jonka viemisessä voi auttaa
- Yhteisen ruokailun jälkeen viedään yhdessä tavarat paikoilleen sisälle
- Juhlatunnelmaa lisää pienikin koristelu – värikkäät viirinauhat tai muut hauskat koristeet tekevät jo paljon. Hyödynnättehän jo valmiiksi löytyviä, kierrätettäviä tai muuten ekologisia materiaaleja – kestävyys on kaunista!
- Musiikilla voidaan luoda juhlatunnelmaa myös ruokapöytään. Jos teiltä löytyy kannettava kaiutin, voidaan sillä soittaa iloisia sävelmiä taustalle
- Ruokailun lomassa voidaan viritellä keskustelua päivän sankarista – kotikaupungistamme Helsingistä. Pitäisikö joku jopa puheenkin?
Ulos ei kannata viedä mitään sellaista, joka saattaisi tuulen mukana kuljettaa luontoon jotakin sen eliöille ja eläimille haitallista.
Huom! Jos leivotte raparperipiirakkaa huoltajillekin tarjoiltavaksi, ainakin osan pöydistä ja tuoleista voi jättää ulos ja tarjoilla juhlaherkutkin taivaan alla!
…
Muista dokumentoida! Ruokailusta ja sen järjestämisestä saa hauskoja kuvamuistoja ja tunnelmia ryhmäportfolioonne.
Sujauta someen! Jakakaa tunnelmakuvia sosiaaliseen mediaan tunnisteilla #kulttuurikasvattaa #helsinkipäivä. Mukaan voi lisätä myös vaikkapa: #ajattelujaoppiminen #kulttuurinenosaaminenvuorovaikutusjailmaisu #itsestähuolehtiminenjaarjentaidot #minäjameidänyhteisömme #tutkinjatoiminympäristössäni #oppimisenilo #yhdessätekeminen #varhaiskasvatus #vaka #esiopetus #eskari #helsinkioppii #helsinki
Vasu- ja eops-vastaavuudet – laaja-alaiset tavoitteet:
* Ajattelu ja oppiminen
* Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja itseilmaisu
* Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
Vasu- ja eops-vastaavuudet – oppimisen alueet:
* Minä ja meidän yhteisömme
* Tutkin ja toimin ympäristössäni
Pikapalaute Ruokahetki taivaan alla -tehtävästä
Kuva: Lauri Rotko