Jazz-juna

Suositeltu ajankohta tehtävän toteuttamiseksi: Milloin vain Juhlaviikkojen aikaan
Sijainti: Omalla pihalla tai lähiluonnossa.
Kesto: Sovellettavissa oman aikataulun mukaan

Tavoite: Vahvistetaan lasten kehotietoisuutta ilmaisemalla musiikkia liikkeen ja kehon eri osien kautta. Kehitetään rytmitajua löytämällä musiikista rytmejä, taukoja, rakenteita ja vaihtelevuutta sekä luovuutta keksimällä omia tapoja liikkua musiikin mukana. Huomataan, ettei ole yhtä oikeaa vastausta, vaan lapset saavat tulkita musiikkia omalla tavallaan.

Tehtävä on kaksiosainen: Ensin tutustutaan jazz-musiikkiin, jonka jälkeen kivutaan jazz-junan kyytiin ja puksutellaan läpi toiminnallisen radan. 

Juhlaviikoilla 2026 sujahdetaan jazzin tahteihin, kun uraauurtava belgialainen Zonzo Compagnie ilahduttaa koko perheen teoksella, jonka keskiössä on jazz-legenda Thelonious Monk. New Yorkissa vaikuttanut pianisti-säveltäjä Monk oli itsepäinen nero, joka sävelsi musiikkia täynnä yllättäviä harmonioita ja jännittäviä rytmejä. Parhaiden nuorille suunnattujen esitysten YAMaward-palkinnon saaneessa teoksessa seikkailunhaluinen De Beren Gieren -jazztrio kuljettaa yleisön soittaen ja näytellen Monkin ainutlaatuiseen maailmaan. Hypätään siis bebop-junan kyytiin, ja lähdetään matkalle jazzin syövereihin kaikilla aisteilla – matka on taatusti vauhdikas!


Lämmittelyksi: Tutustutaan jazzin tahteihin

Jazz saapui Suomeen 100 vuotta sitten laivalla! Jazzin ajatellaan saapuneen tänne New Yorkista kesällä 1926 höyrylaiva Andanian kyydissä. Andania rantautui Helsingin Eteläsatamaan ja laivan oma orkesteri Andania Yankees toi Amerikasta mukanaan jazzin – uuden ja ihmeellisen soittotyylin, joka teki vaikutuksen suomalaisiin muusikoihin.
Ennen jazz-junan kyytiin kipuamista tutustutaan Monkin musiikkiin ja jazzin tahteihin. Esimerkiksi seuraavien Monkin kappaleiden avulla  voidaan heittäytyä jazzin pyörteisiin monin aistein ja keinoin! Kannattaa myös katsoa lasten kanssa lyhyt video (1:38 min) Thelonius-esityksestä.

Samalla kun kuunnellaan voidaan esimerkiksi:

  • Antaa käden piirtää paperille musiikin värejä, rytmiä ja tunnelmia. Meneekö musiikki solmuun vai liplattaako se soljuen? Millaisia pyörteitä ja puksuttavia rytmejä paperille ilmestyy?
  • Antaa liikkeen viedä mennessään ja jammailla musiikin rytmeihin ja yllättäviinkin elementteihin eläytyen. Pompauttaako rytmi lapset liikkeelle, saako se kädet lentoon vai pistääkö se hipsuttamaan pienen pienin askelin?
  • Soittaa omalla keholla – varpaat hakkaavat rytmiä musiikin tahtiin ja sormet liikkuvat ilmassa musiikin tahtia tapaillen.
  • Bongailla soittimia – mitä soittimia sointujen joukosta erotetaan? Soitetaan mukana ilmasoittimilla!


Hypätään Jazz-junaan ja lähdetään etsimään jazzin tahteja

Maailma on täynnä jazzia, ja melkeinpä mistä vain voi löytää tahdin. Muodostetaan lapsista oma juna, ja puksutellaan niitä etsimään!

Valmistelut:
Tulostakaa tehtävää varten tarvittavat tehtäväkortit, leikatkaa ne paperista ja laminoikaa / päällystäkää muuten sään kestäväksi. Kortteihin voidaan rei’ittää kiinnitysnauhat tai taipata grillitikut, joilla ne saadaan työnnettyä maahan.
>> Tulostettavat tehtäväkortit löytyvät täältä.

Aikuinen käy asettamassa tehtäväkortit asemiksi junaradan varrelle pihalle tai lähiluontoon. Junarata voi mutkitella maaston mukaan, ja tehtäväkorteista voi ottaa mukaan vain osan – leikki on helppo toteuttaa ja junan voi pistää matkaan vaikka päivittäin – eri kerroilla voidaan kokeilla eri tehtäviä.

Juna lähtee:
Lapset muodostavat jonostaan junan, ja viheltävät itsensä liikkeelle. Aikuinen voi ohjata junan matkaa radan varrella asemalta toiselle. Asemalla luetaan tehtäväkortti ja toimitaan ohjeen mukaan. Sitten matka jatkuu jälleen kohti seuraavaa asemaa, kunnes kaikki on käyty.

Hop kyytiin!

Muista dokumentoida! Kuvia ja tunnelmia kannattaa dokumentoida myös ryhmäportfolioonne! 

Sujauta someen! Jakakaa tunnelmapaloja myös sosiaalisen median kanaviinne tunnisteilla #kulttuurikasvattaa #juhlaviikot. Mukaan voi lisätä myös vaikkapa: #ajattelujaoppiminen #kulttuurinenosaaminenvuorovaikutusjailmaisu #itsestähuolehtiminenjaarjentaidot #kieltenrikasmaailma #ilmaisunmonetmuodot #kasvanjakehityn #oppimisenilo #yhdessätekeminen #varhaiskasvatus #vaka #esiopetus #eskari #helsinkioppii #helsinki

Vasu- ja eops-vastaavuudet – laaja-alaiset tavoitteet:
* Ajattelu ja oppiminen
* Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
* Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

Vasu- ja eops-vastaavuudet – oppimisen alueet:
* Kielten rikas maailma
* Ilmaisun monet muodot
* Kasvan ja kehityn

Pikapalaute Jazz-juna -tehtävästä

Mitä mieltä olitte tehtävästä?