Pelot paperille – ja esille!


Suositeltu ajankohta tehtävän toteuttamiseksi: Milloin vain Juhlaviikkojen aikaan
Sijainti: Askartelu sisällä, kuvista voi rakentaa näyttelyn pihalle huoltajien ja ohikulkijoidenkin ihasteltavaksi
Kesto: Sovellettavissa oman aikataulun mukaan
Ohje opettajalle ennen tehtävää: 
Varatkaa materiaalit valitsemanne tekniikan mukaan. Voitte esimerkiksi käyttää mustaa paperia, jolle kuva piirretään väriliiduilla. Kuvaan voidaan myös kiinnittää mitä tahansa hassun hauskoja kierrätyskoristetta; kimaltavia hiuskoristeita, värikästä nauhaa, kiiltävää lahjanarua, pörröisen kankaan paloja yms.

Sisältöä myös kettu-tehtäviksi!

Tavoite: Opetellaan käsittelemään pelkoja taiteen avulla. Tuodaan pelottavat asiat, kuten painajaisten möröt ja muut lapsia pelottavat asiat näkyväksi – piirretään ne paperille, jolloin niiden hahmottaminen on konkreettisempaa. Lopuksi etäännytetään pelko muokkaamalla kuvasta hassu ja hupsu; tehdään pelko pieneksi naurun voimalla. Tarkoitus ei ole nauraa toisten peloille, vaan taiteiltua välimatkaa omiin. Vaikka tehtävän ei ole tarkoitus nostaa pelkoja haitallisella tavalla esiin, on aikuisen hyvä arvioida, kenelle tehtävä sopii.


Taide on upea väline tunnetyöskentelyyn myös lasten kanssa. Nyt harjoitellaan voittamaan pelot taiteilun ja naurun avulla! Tehtävän avulla valmistuu hieno yöllisten ja pelottavien kuvien näyttely Taiteiden yön päivän juhlistamiseen 17.8.2023. Näyttely voi olla “auki” koko Juhlaviikkojen ajan – muistakaa kutsua huoltajat ja muut teoksia ihastelemaan!

Ohjeet:

1. Aloitetaan työskentely keskustelemalla ikätasoisesti lasten kanssa pelosta. Tilanteen on hyvä olla rauhallinen ja turvallinen. Lapsia voi herätellä teeman pariin kysymällä esimerkiksi:

Mitkä asiat lapsia joskus pelottavat?
Toiset ehkä pelkäävät hämähäkkiä, toiset mörköä sängyn alla. Joku voi pelätä isoja ihmisiä tai vaikkapa koiria, joku hammaslääkäriä.

2. Seuraavaksi piirretään pelot paperille. Tätä ennen on lasten kanssa hyvä suunnitella:

Minkälaisen hahmon tai muodon oma pelko saa paperilla?
Muistuttaako oma pelko karvaista örkkiä vai pitkulaista käärmettä? Onko se sittenkin vain kasa erivärisiä viivoja? Tai pehmeälinjainen ällölimamönjä?

Kevyen suunnittelun jälkeen jokainen piirtää oman pelkonsa paperille, niin hurjan näköiseksi kuin vain osaa.

VINKKI! Pelkohahmot voidaa myös leikata irti ja laminoida, jolloin näyttely voidaan järjestää esimerkiksi pitkin pihaa; lapset voivat kiinnittää omat pelkohahmonsa esille valitsemaanne paikkaan. Voiko jokainen valita itse paikan omalle pelkohahmolleen? Tehdäänkö niistä sittenkin suunnistusrata? Kiinnitetäänkö kaikki puun oksille roikkumaan? Toteutustapa on vapaa!


3. Lopuksi päästään hauskaan vaiheeseen: pelkokuva muokataan hupsuksi!

Mitä omalle pelkohahmolle voisi kuvaan lisätä, jotta siitä tulisi mahdollisimman hassun näköinen?

Voisiko sille piirtää tutin suuhun? Värittää raidalliset sukat jalkaan? Voisiko askarrella kimaltelevan tukan sojottamaan sinne tänne? Mitä enemmän idea naurattaa, sitä parempi se on!

Viimeiseksi hupsuista piirrustuksista kootaan näyttely Taiteiden juhlapäivän kunniaksi (Taiteiden yö, 17.8.2023)! Näyttely voi jäädä esille koko Juhlaviikkojen ajaksi. Mikäli on hyvä sää, näyttely voidaan pystyttää Taiteiden yön päivänä myös pihalle huoltajien sekä ohikulkjoiden ihailtavaksi. Näyttelyä varten on hyvä lisätä piirrustusten yhteyteen tieto, mitä kuva esittää.

Sisältöjä kettu-tehtäviksi

Taiteilija-Kettu vinkkaa kokeilemaan marjataidetta! Voisiko hahmon tai osan siitä tehdä marjataiteen keinoin hyödyntämällä luonnonmateriaaleja kuten mustikoita, puolukoita tai muita marjoja?

Viisas-ketun käpälissä korostuu ajatushautomot eli yhdessä ajattelun hetket. Niissä kehittyvät oman ajattelun, ajatusten sanoittamisen ja muiden kuuntelemisen taidot. Voitaisiinko peloista juttelu toteuttaa ajatushautomona? Viisas-ketun mukaan yhdessä ajattelun ei tarvitse olla paikallaan istumista vaan samalla voi vaikkapa piirrellä tai muovailla. Yhteisten pohdintojen tutkailussa edetään keskustellen ja toisia kuunnellen. Lopuksi mietitään, mitä me oivalsimme tässä hetkessä ja miltä tuntui ajatella yhdessä.


Muista dokumentoida! Hupsuista pelkopiirrustuksista ja lasten ajatuksista saa ihania muistoja ryhmäporfolioon.

Sujauta someen! Kuvia teoksista ja näyttelystä kannattaa jakaa myös sosiaalisen median kanaviinne tunnisteilla #kulttuurikasvattaa #juhlaviikot.
Mukaan voi lisätä myös vaikkapa: #ajattelujaoppiminen #kulttuurinenosaaminenvuorovaikutusjailmaisu #ilmaisunmonetmuodot #minäjameidänyhteisömme #kasvanjakehityn #oppimisenilo #yhdessätekeminen #varhaiskasvatus #vaka #esiopetus #eskari #helsinkioppii #helsinki

Vasu- ja eops-vastaavuudet – laaja-alaiset tavoitteet:
* Ajattelu ja oppiminen
* Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja itseilmaisu

Vasu- ja eops-vastaavuudet – oppimisen alueet:
* Ilmaisun monet muodot
* Minä ja meidän yhteisömme

Pikapalaute Pelot paperille – ja esille! -tehtävästä

Mitä mieltä olitte tehtävästä?


Kuva: Sanjaana Gavalas