Oma Helsinki-päivän juhla!
Helsinki-päivää voi varhaiskasvatus- ja esiopetusikäisten kanssa juhlistaa muun muassa vierailemalla jossakin näistä Helsinki-päivän tapahtumista, tai järjestämällä oman Helsinki-päivän! Juhlapäivän ohjelman voi rakentaa esimerkiksi Kulttuuri kasvattaa! -sivustolta löytyvien Helsinki-päivän tehtävien avulla.
Ideoita Helsinki-päivän ohjelmaksi
Helsinki-päivän ohjelman voi rakentaa koko talon yhteiseksi, tai ryhmien aikataulun mukaiseksi. Juhlapäivän ohjelmaan voi sisällyttää osioita Kulttuuri kasvattaa! -tehtävistä tai oman talon sisällä syntyneistä ideoista.
Helsinki-päivän ohjelma voi pitää sisällään esimerkiksi:
- Klo 8:00 Pormestarin aamukahvit. Aamupala syödään juhlatunnelmissa. Joku aikuisista esiintyy pormestarina, ja pitää väelle pienen puheen. Pormestarin Helsinki-päivän puheessa muistellaan mennyttä vuotta ja kiitetään pieniä helsinkiläisiä.
- Klo 9:00 – 10:15 Toimintaa ja ulkoilua Helsinki-päivän hengessä. Muodostetaan eläviä valokuvia Helsinki-päivän vauvan kanssa yms.
- Klo 10:15 – 11:00 Pihalounaan valmistelu. Sovitaan roolit ja vastuut etukäteen (ketkä kantavat pöydät ja tuolit, ketkä koristelevat, ketkä ovat apuna ruokailuvälineiden kanssa, tuodaanko ruoka-astiat pihalle vai haetaanko lautasella sisältä jne)
- Klo 11:00 – 12:00 Ruokahetki taivaan alla (ohjeet) Yhteinen ruokailu pihalla pitkän pöydän äärellä. Kaikki osallistuvat ruokailun päätteeksi viemään astiat yms takaisin sisälle. Osa pöydistä jätetään ulos myöhempää varten.
- Klo 12:00 – 14:00 Lepohetki & hiljaiset leikit.
- Klo 14:00 – 15:00 Välipala: raparperipiirakkaa. Välipala voidaan syödä sisällä tai ulkona. Sopivassa kohdassa välipalan yhteydessä lauletaan Helsingille onnittelulaulut – niin monella kielellä kuin osataan!
- Klo 15:00 Juhlavaa toimintaa Helsinki-päivän teemalla. Jaetaan kultaiset mitalit sekä julkistetaan Ihan paras! -tunnustukset. Taustalla voi soida onnittelulauluja suomeksi ja muilla kielillä.
- Lasten haun yhteydessä myös huoltajat pääsevät nauttimaan Helsinki-päivän tunnelmasta! Tarjolla on raparperipiirakkaa ja lapset voivat esimerkiksi esitellä Ihan paras! -palkitut taulujen avulla. Mukaan annetaan valmiiksi väritetyt Helsinki-päivän raparperipiirakan ohjeet.
Helsinki-päivän ohjelmaa alueen iloksi?
Helsinki-päivänä kuka tahansa helsinkiläinen voi järjestää juhlapäivän kunniaksi toimintaa toisille helsinkiläisille. Kaupunki täyttyykin toinen toistaan kutkuttavimmista tapahtumista, niin isoista kuin pienistä. Myös te voitte järjestää tekemistä vaikkapa oman alueen asukkaille – mitä keksisitte?
…
Muista dokumentoida! Omaa Helsinki-päivän juhlaa on kiva muistella myöhemminkin, muista siis dokumentoida kuvia ja tunnelmia ryhmäportfolioonne!
Sujauta someen! Juhlahumua kannattaa ehdottomasti jakaa myös sosiaaliseen mediaan tunnisteilla #kulttuurikasvattaa #helsinkipäivä.
Mukaan voi lisätä myös vaikkapa: #ajattelujaoppiminen #kulttuurinenosaaminenvuorovaikutusjailmaisu #itsestähuolehtiminenjaarjentaidot #digitaalinenosaaminen #osallistuminenjavaikuttaminen #kieltenrikasmaailma #ilmaisunmonetmuodot #minäjameidänyhteisömme #tutkinjatoiminympäristössäni #kasvanjakehityn #oppimisenilo #yhdessätekeminen #varhaiskasvatus #vaka #esiopetus #eskari #helsinkioppii #helsinki
Vasu- ja eops-vastaavuudet – laaja-alaiset tavoitteet:
* Ajattelu ja oppiminen
* Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja itseilmaisu
* Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
* Digitaalinen osaaminen
* Osallistuminen ja vaikuttaminen
Vasu- ja eops-vastaavuudet – oppimisen alueet:
* Kielten rikas maailma
* Ilmaisun monet muodot
* Minä ja meidän yhteisömme
* Tutkin ja toimin ympäristössäni
* Kasvan ja kehityn
Pikapalaute Oma Helsinki-päivän juhla! -tehtävästä
Kuva: Petri Anttila