Oma Helsinki-päivän juhla
Helsinki täyttää tänä vuonna mahtavat 476 vuotta – nyt on aihetta juhlaan! Helsingin syntymäpäivää voi varhaiskasvatus- ja esiopetusikäisten kanssa juhlistaa muun muassa vierailemalla jossakin näistä Helsinki-päivän tapahtumista tai järjestämällä oman juhlapäivän!
Ideoita Helsingin syntymäpäiväjuhlan ohjelmaksi
Juhlapäivän ohjelman voi rakentaa koko talon yhteiseksi tai ryhmien aikataulun mukaiseksi. Ohjelma koostuu yhteislauluista, kulkueesta, raparperipiirakasta ja monesta muusta! Alla esimerkkiohjelma, jota voi täydentää omin ideoin.
Etukäteisvalmistelut:
Tilat ja piha somistetaan jo etukäteen; pihaportit koristellaan kutsuviksi kukkaporteiksi ja aitaan kiinnitetään yhdessä askarrellut onnitteluplakaatit. Värikkäitä viirejä ja mielikuvituksellisia koristeita voidaan ripustaa pihapuun oksille roikkumaan. Kulkuetta varten askarrellaan Helsinki-kyltit valmiiksi, inspiraatiota voi hakea Päiväkoti Hopealaaksolta.
Voitte koostaa juhlapäivän ohjelman esimerkiksi näin:
- Klo 8:00 Pormestarin aamukahvit. Aamupala syödään juhlatunnelmissa. Joku aikuisista esiintyy pormestarina, ja pitää väelle pienen puheen. Pormestarin Helsinki-päivän puheessa muistellaan mennyttä vuotta ja kiitetään pieniä helsinkiläisiä.
- Klo 9:00 – 10:00 Yhteislauluja pihalla. Viritellään äänitorvet raikuviksi yhteislaulujen avulla, ja valmistaudutaan samalla kulkueen lähtöön. Kulkueen säveliksi voi valita lauluja esimerkiksi tältä Helsinki-päivän listalta.
- Klo 10:00 – 11:00 Helsinki-päivän kulkue. Marssitaan laulaen ja Helsinkiä onnitellen johonkin lähialueen merkkipaikalle ja takaisin.
- Klo 11:00 – 12:00 Ruokahetki taivaan alla (ohjeet) Yhteinen ruokailu pihalla pitkän pöydän äärellä. Kaikki osallistuvat ruokailun päätteeksi viemään astiat yms takaisin sisälle. Osa pöydistä jätetään ulos myöhempää varten.
- Klo 12:00 – 14:00 Lepohetki & hiljaiset leikit.
- Klo 14:00 – 15:00 Välipala: raparperipiirakkaa. Välipala voidaan syödä sisällä tai ulkona. Sopivassa kohdassa välipalan yhteydessä lauletaan Helsingille onnittelulaulut – niin monella kielellä kuin osataan!
- Klo 15:00 Leikkisää toimintaa Helsinki-päivän teemalla. Puksutellaan metrolla ja otetaan eläviä kuvia, nautitaan koristellusta pihasta!
- Lasten haun yhteydessä myös huoltajat pääsevät nauttimaan Helsinki-päivän tunnelmasta, tarjolla voi mahdollisuuksien mukaan olla raparperipiirakkaa. Mukaan annetaan valmiiksi väritetyt Helsinki-päivän raparperipiirakan ohjeet.
Sadepäivän sattuessa voidaan pitää historiallinen elokuvahetki!
…
Muista dokumentoida! Omaa Helsinki-päivän juhlaa on kiva muistella myöhemminkin, muista siis dokumentoida kuvia ja tunnelmia ryhmäportfolioonne!
Sujauta someen! Juhlahumua kannattaa ehdottomasti jakaa myös sosiaaliseen mediaan tunnisteilla #kulttuurikasvattaa #helsinkipäivä.
Mukaan voi lisätä myös vaikkapa: #ajattelujaoppiminen #kulttuurinenosaaminenvuorovaikutusjailmaisu #itsestähuolehtiminenjaarjentaidot #digitaalinenosaaminen #osallistuminenjavaikuttaminen #kieltenrikasmaailma #ilmaisunmonetmuodot #minäjameidänyhteisömme #tutkinjatoiminympäristössäni #kasvanjakehityn #oppimisenilo #yhdessätekeminen #varhaiskasvatus #vaka #esiopetus #eskari #helsinkioppii #helsinki
Vasu- ja eops-vastaavuudet – laaja-alaiset tavoitteet:
* Ajattelu ja oppiminen
* Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja itseilmaisu
* Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
* Digitaalinen osaaminen
* Osallistuminen ja vaikuttaminen
Vasu- ja eops-vastaavuudet – oppimisen alueet:
* Kielten rikas maailma
* Ilmaisun monet muodot
* Minä ja meidän yhteisömme
* Tutkin ja toimin ympäristössäni
* Kasvan ja kehityn
Pikapalaute Oma Helsinki-päivän juhla! -tehtävästä
Kuva: Petri Anttila